Uusi kattava suositus ensitiedon antamiseen
Blogit
Ensitiedolla tarkoitetaan tietoa, joka annetaan perheelle, kun perheenjäsenet kohtaavat lapsen tai sikiön sairauden tai vammaisuuden. Ensitietoa annetaan myös tilanteessa, jossa lapsella tai sikiöllä todetaan sukupuolipiirteisiin vaikuttava kehovariaatio.
Kansallisen lapsistrategian edellisen hallituskauden toimeenpanosuunnitelman yhtenä toimenpiteenä Suomalainen Lääkäriseura Duodecim laati Hyvä käytäntö –suosituksen ensitiedon antamiseen. Kyseinen ensitietosuositus on nyt julkaistu ja luettavissa Duodecimin sivuilla.(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Hyvä käytäntö -suositus on tutkimuksiin ja muuhun tietoon perustuva konsensusmenettelyllä laadittava suositus. Konsensusmenettely soveltuu erityisesti tilanteisiin, jossa tieteellisistä tutkimuksista saatua näyttöä on täydennettävä kokemustiedolla.
Ensitietosuosituksen sisällöstä
Vaikka konsensussuosituksessa ensitiedon antamista käsitellään vain hyvin pienten lasten ja sikiöiden osalta, silti suosituksen periaatteita voidaan soveltaa myös kohderyhmää vanhempiin lapsiin liittyvissä tilanteissa. Ensitietoa on myös se, kun sairaudesta, vammasta tai sukupuolipiirteisiin vaikuttavasta kehovariaatiosta kerrotaan asianomaiselle lapselle tai nuorelle itselleen. Jatkossa tarvitaankin Hyvä käytäntö -suositus siitä, miten ensitietoa annetaan lapsille ja nuorille. Ensitiedon antaminen heille on oma, erityistä taitoa ja ymmärrystä vaativa osa-alueensa, johon ei valitettavasti tämän suosituksen valmisteluaikataulussa ollut mahdollisuutta syventyä.
Ensitietosuosituksen valmistelussa on ollut mukana laajasti ja monipuolisesti eri toimijoita, joilla on kokemusta ensitiedosta, sen antamisesta ja vastaanottamisesta. Mukana on ollut esimerkiksi terveydenhuollon ammattihenkilöitä, viranomaistahoja sekä kansalaisyhteiskunnan edustajia kuten vammaisjärjestöjä, lapsi- ja perhejärjestöjä sekä muita ihmisoikeustoimijoita.
Suositus käsittelee muuan muassa sitä, miksi hyvä ensitiedon antaminen on tärkeää, kuinka ensitiedon antamiseen tulee valmistautua ja miten ensitieto tulee antaa. Suositus nostaa esiin myös sen, millaisin tavoin ensitiedon antaminen voi tukea vanhempien ja lapsen turvallisen kiintymys- ja vuorovaikutussuhteen kehittymistä. Lisäksi lapsen sukupuolipiirteisiin liittyvien kehovariaatioiden ensitietoa käsitellään omassa asiakokonaisuudessaan.
Viime keväänä ensitietosuositusluonnoksesta järjestettiin avoin lausuntokierros. Lausuntoja saatiin lähes 50 ja niitä hyödynnettiin suosituksen loppuunsaattamisessa. Pääsääntöisesti lausunnonantajat pitivät ensitietosuositusta tarpeellisena ja tärkeänä, jota kuvaa hyvin yhden lausunnonantajan kommentti: ”Suositus on erittäin kattava ja hyvä, se auttaa ammattilaisia toimimaan valtakunnallisesti tasalaatuisesti ensitietotilanteissa.” Jatkossa tuleekin varmistaa Hyvä käytäntö –ensitietosuosituksen päivittämiseen ja tarkistamiseen tarvittava rahoitus.
Miksi ensitietosuositusta tarvitaan?
Ensitiedon kertominen on hyvin haasteellinen tilanne paitsi vastaanottajalle, myös kertojalle. Koko maan kattava yhtenäinen malli ensitiedon antamisessa on tärkeä, jotta perheet voivat yhdenvertaisesti saada apua ja tukea odottamattomassa ja haastavassa elämäntilanteessaan. Laadukas ensitiedon antaminen on myös tärkeää terveydenhuollon ammattihenkilöiden ja perheiden välisen luottamuksen syntymiselle. Se on välttämätön edellytys ja pohja hyvälle yhteistyölle.
Sillä, miten ensitieto annetaan, on tutkimusten mukaan suuri merkitys vanhempien ja lapsen suhteeseen varhaisessa vuorovaikutuksessa. Hyvin annettu ensitieto auttaa perhettä sekä ymmärtämään tilanteen että ottamaan käyttöön perheen omia voimavaroja yllättävässä ja haasteellisessa elämäntilanteessa. Kyse on koko perheen hyvinvoinnista ja lapsen oikeuksien toteutumisesta.
Myönteisesti, realistisesti ja toivoa ylläpitäen
Tärkeimpinä asioina ensitiedon antamisessa vanhemmat ovat nostaneet esille erityisesti sen, että ensitietoa annetaan myönteisesti, realistisesti ja toivoa ylläpitäen. Kyse on pitkälti hyvästä ja avoimesta vuorovaikutuksesta ammattilaisten ja vanhempien välillä.
Vanhemmat ovat usein tuoneet esille, että erityisen tärkeä elementti vuorovaikutuksessa on toivon säilyttäminen. Sillä autetaan perhettä selviytymisen tielle. Vanhemmat haluavat kuulla lapsen erilaisista kehitysmahdollisuuksista, tuesta ja avusta, joiden avulla lapsi voi elää hyvää elämää. Kuten eräs terveydenhuollon ammattihenkilö lausunnossaan osuvasti totesi:
”Ensitieto lapsen tulevaisuuden vaikeuksista voi vaikuttaa vanhemman asenteisiin suhteessa omaan lapseensa. Siksi ensitietohetkessä on tärkeää korostaa myös lapsen yksilöllisiä vahvuuksia. Sitä, miten tärkeä arvokas ja rakas lapsi on omista erityisistä haasteistaan huolimatta. Vanhempia on tärkeää auttaa näkemään lapsensa haasteet vain yhtenä osana arjesta lapsen kanssa, ei koko lasta määrittelevänä asiana.”
Kirsi Pollari toimii Mannerheimin Lastensuojeluliitossa erityisasiantuntijana ja Miina Weckroth on Vammaisperheyhdistys Jaatinen ry:n toiminnanjohtaja.
Molemmat kirjoittajat ovat olleet mukana Suomalainen Lääkäriseura Duodecimin suosituspaneelissa.