Siirry sisältöön

Lapsia kuultiin lastensuojelulainsäädännön uudistuksessa

Uutiset

Sosiaali- ja terveysministeriössä valmistellaan muutoksia lastensuojelulainsäädäntöön. Uudistamisen tavoitteena on kehittää sijaishuoltoa vakavaa väkivaltaa ja rikoksia tekevien lasten suojelemiseksi. Lasten kuuleminen toteutettiin osana kansallisen lapsistrategian toimeenpanoa.

Kuulemisella tarjottiin lastensuojelun asiakkaina oleville lapsille mahdollisuus tulla kuulluksi, sillä valmistelussa oleva sääntely kohdistuu osaan lastensuojelun sijaishuoltoa tarvitsevista lapsista. Lisäksi lapset saivat tietoa heidän asemaansa ja oikeuksiaan koskevasta sääntelystä ja niiden tavoitteista. Kuulemiset toteutettiin kolmessa eri lastensuojelun sijaishuollon yksikössä eri puolilla Suomea ja ne sisälsivät yhteensä seitsemän pienryhmäkeskustelua, joissa kuultiin kaiken kaikkiaan 26 lasta.

Keskusteluissa selvitettiin lasten käsityksiä lasten vakavan väkivallan, rikollisuuden ja päihteiden käytön ilmiöistä ja niiden taustalla vaikuttavista syistä sekä tekijöistä, joilla lapsen tilanteeseen olisi mahdollista vaikuttaa. Samalla lapsilla oli mahdollisuus esittää näkemyksensä valmisteilla olevaan uudenlaiseen laitospalveluun liittyvistä ehdotuksista. Lisäksi lapsia kuultiin keinoista, joiden avulla sijaishuoltopaikasta luvatta poistuneiden lasten tilannetta voitaisiin parantaa.

Lasten kuulemiset toteuttivat sosiaali- ja terveysministeriöstä lakimies Pasi Pollari sekä erityisasiantuntija Laura Kuusio kansallisesta lapsistrategiasta. Kuulemisten sisällöt suunniteltiin yhteistyössä lainvalmistelusta vastaavien virkamiesten kanssa.

”Lasten näkemysten selvittäminen on tärkeä osa lastensuojelulainsäädännön valmistelua, koska valmisteltavat ehdotukset kohdistuvat ennen kaikkea sijaishuollossa oleviin lapsiin. Kuulemisista saatu palaute otetaan huomioon jatkovalmistelussa.”

Kuulemisesta saatuja oppeja hyödynnetään kansallisen lapsistrategian työssä, jonka yhtenä keskeisenä tehtävänä on kehittää lasten kuulemista valtioneuvostotasolla.

Lainsäädännön valmistelusta vastaavan työryhmän loppuraportti(siirryt toiseen palveluun) (Valto.fi).

Lisätiedustelut:

Erityisasiantuntija, Laura Kuusio laura.kuusio@gov.fi